Vauhdikas viikonloppu serkkujen kanssa

Blogissa pitäisi kuulemma olla enemmän kuvia. Uskoo, ken tahtoo. Joka tapauksessa viikonloppuna oli kaksi niin hyvää syytä roikuttaa japanilaista elektroniikkaa kaulassa, että tässäpä on kuvia, olkaa hyvä! Ai ne syyt? Yksi: mahtava kesäinen sää. Kaksi: serkut temmeltämässä penskojemme kanssa.

Pyöräilykauden avaus + vinkit keväthuoltoon

Nolottaa tunnustaa, että lapset eivät ajaneet talvella pyörillä. Nolottaa koska lukeuden talvipyöräilyn puolesta puhuviin. Katuliitujen kanvas on kuitenkin jälleen paljastunut Oulun korkeudellakin ja pyöräilykausi päässyt vauhtiin. Uusi tuotantokausi pyörähti vauhtiin siitä, mihin edellinen syksyllä jäi: 5v (121 cm) ajaa vaihteettomalla 20-tuumaisella. Käsijarrun käyttö muistui hyvin mieleen. En ole huomannut poitsin käyttäneen kertaakaan jalkajarrua kevään aikana, … Read more

Vauva aloitti kiinteiden syömisen – irvistellen kuinkas muuten

Teelusikan kärjellinen keitettyä ja hienonnettua perunaa äidinmaidolla ohennettuna. Siinä vauvan ensimmäinen kosketus kiinteisiin ruokiin. Ilmeestä päätellen ei kovin hohdokas kosketus. Kamerat raksahtelevat kuitenkin aivan kuin kääntymisenkin yhteydessä. Toisin kuin ensikääntymistä, nyt todistamassa ovat myös sisarukset. Nauravat mokomat vauvan hämmennykselle. Hyväntahtoisesti tosin. Pian piippaavat myös sukulaisten pikaviestimet. Katsokaa meidän vauvaa – syö jo pottua kuin suomalainen … Read more

Lapset osaavat yllättää – unille kuin vanha pariskunta

Samaan sänkyyn, mutta puhumatta ja selät vastakkain. Niin vanhat pariskunnat stereotypioissa aloittavat flirtin Nukku-Matin kanssa. Mutta että meidän lapset. Ei ikinä! Unen kiinnisaamisesta on taisteltu meilläkin. Niin kai kaikissa perheissä. Tällä hetkellä tilanne on hyvä. Isommat lapset rauhoittuvat ja nukahtavat omiin huoneisiinsa. Aikuisten avustamina tosin. Ennen desibelien maltillistumista perilliset tyypillisesti kiehnäävät ja kisuavat. Hammaspesun jälkeen, … Read more

Sinä – kolmevuotiaamme

Tomera! Se kuvaa yksittäisenä sanana sinua parhaiten. Haluat ja osaat pukea itse. Välillä haluat hupsutella kiemurtelemalla paidan väärinpäin päälle. Silloin on turha ehdottaa kääntämistä. Tällaisessa tilanteessa “ei” on suustasi painokas kuin betonileka. Osaat syödä itse. Useimmiten myös haluat. Aamu- ja iltapuurot ovat säännön vahvistavia poikkeuksia. Et ole ollenkaan nirso. Pikemminkin päinvastoin. Myös ruoansulatuskanavan toisen pään … Read more

Käänteentekevä kääntyminen

Viime viikolla ähinä, sitkeä harjoittelu ja turhautuminenkin palkittiin – nuorimmainen kääntyi ensimmäisen kerran selältään mahalleen. Vasemman kautta. Voi sitä tyytyväisyyttä! Pää pystyssä ja suu silmiin asti hymyssä tyttö katseli leikkisirkuksensa matolla perspektiiviä, jonka oli itse pystynyt muuttamaan. Hoblaa! Tytsy kannattelee päätään jo hyvin ja viihtyy mahallaan pitkiä aikoja. En kuitenkaan malttanut odottaa tytön niskan väsymistä, … Read more

“Luulin tätä helpommaksi” – eka kerta lapsen kera laskettelemassa

1. lasku Kotikylän hiihtokeskuksen ainoa rinne ei ole koskaan näyttänyt näin jyrkältä. Olen katsonut etukäteen pari videota ja lukenut netistä siitä, kuinka opettaa lasta laskettelemaan. Jopa Mr. Sinisten sankojen Taikanapin sanomasta on juteltu kotona. Lähtiessä kaikki vaikuttikin aika selvältä: “Auraat – siis suksien kärjet yhteen. Sitten kosketat kädellä polven ulkosyrjälle ja paketti kääntyy.” Tuulen tuivertaessa … Read more

Mitä vauva opettaa isälleen kolmessa kuukaudessa?

“Me sinut tehtiin, mutta sinä meidät loit”, sanaili Yö silloin, kun bändin musiikkia saattoi luonnehtia iskelmän sijaan rockiksi. Biisin sanoma on kestänyt aikaa paremmin kuin yhtyeen musiikillinen linja: loppupeleissä lapsi opettaa vanhemmilleen enemmän kuin vanhemmat natiaiselleen. Mutta mitä perheen kolmas lapsi ehtii opettaa isälleen elämänsä kolmen ensimmäisen kuukauden aikana? Ensimmäisenä tulee mieleen se, kuinka vauva … Read more

Kaupungin valoissa

Kadehtiiko Kinuski-Kissakin, kun 5v saa keittiössä vapaat kädet? Kuinka sama poitsi opettaa siskolleen, ettei tuntemattomien mukaan saa lähteä? Kuinka helppo onkaan olla kiva iskä, kun lapset ovat vielä alle kouluikäisiä? Varsinaisesti ei ole etsitty, mutta näihinkin kysymyksiin päättymässä oleva viikko on muovannut vastauksen. Alkuviikosta olin päivän töissä ja illan kavereiden kanssa kaupungin valoissa. Rankka päivä … Read more

Arjen shakkia – arkikuvaus työssäkäyvän isän silmin

6.00 on raja. Sitä ennen ei isommilla lapsilla ole asiaa perheheräämispetiin. Niinpä saattelen seniorijuniorin takaisin omaan sänkyynsä, kun hän herättää 5.50 kysyen: “Saako tulla viereen?” Nukku-Matin Vespassa on onneksi ollut bensa vähänä, eikä ukko ole päässyt esikoista karkuun. Poju nukahtaa uudelleen ja tekee kysymyksellään come backin vasta tuntia myöhemmin. “Nyt saa tulla!” Poju kömpii viereen. … Read more