Puheterapiassa viisivuotiaan kanssa

Vastikään viisi kynttilää kakustaan kostealla puhalluksella sammuttaneella tyttärellämme on pari asiaa kadoksissa. Niitä käytetään sellaisissa sanoissa kuin sähköpyörä, marsu, ryystö ja räystäs. Hukassa ovat är ja äs. Täydellinen ajoitus puheterapeuttikäynnille Esikoisella oli viisivuotisneuvolassaan täysin sama tilanne. Silloinen neukkutäti neuvoi viisaasti, että konsonantit kannattaisi yrittää ottaa haltuun ennen eskaria. Eskarissa on niin paljon opeteltavaa, että äänteiden … Read more

Sinä – viisivuotiaamme

Istahdan miettiäkseni, millainen sinä keskimmäisemme oikein oletkaan viisivuotiaana. Kirjoitin jo vuosi sitten ihaillen sosiaalisista taidoistasi. Nytkin ne pulpahtavat ensimmäisenä mieleeni. Parhaiten taitosi näkyvät toisten huomioimisessa: Huolehdit kirjastossa, että myös ei-mukanaolevalle siskolle lainataan sopivia kirjoja. Säntäät väsäämään parane pian -korttia, kun kuulet aamulla, että kulkutauti on kurmuuttanut yöllä veljeäsi ja hänen pitää jäädä kotiin koulusta. Samaan … Read more

Firman pikkujouluissa jälleen överit

Koti-isän palkanmaksaja on Kela. Olen odottanut sieltä kutsua firman pikkujouluihin. Ei ole kuulunut. Päätimme järjestää itse ja omakustanteisesti. Niinhän se menee monessa työpaikassa nykyään. Omakustanteisuudesta huolimatta pikkujoulumme olivat parhaat, joissa olen moneen vuoteen ollut! Saattoi johtua siitä, että minulla oli järjestelytoimikunnassa diktaattorin asema. Tai siitä, että en ole moneen vuoteen käynyt muissa pikkujouluissa. Vaimo ja … Read more

Sinä, nelivuotiaamme

Pyöräilet. Tunnet suurimman osan kirjaimista ja kirjoitat oman nimesi lisäksi sisarustesi nimet oikein. Hallitset numerot pariinkymmeneen. Rakennat satapalaisen palapelin tai City-sarjan Lego-paketin yhdeltä istumalta. Piirrät ja leikkaat taitavasti. Osaat lauluja oikeilla sanoilla luultavasti enemmän kuin isäsi. Taitosi saavat minut tuntemaan ylpeyttä joka päivä. Samoin puheliaisuutesi. Vaikka R,S ja D eivät vielä olekaan saapuneet Puolasta puheeseesi, … Read more

Painajaiskausi alkoi – isän syömiä enkelikarkkeja ja kuolemaa

Painajaiset saapuivat hiljattain keskimmäisen yöfilmivalikoimaan. Minulle se on tarkoittanut lisää hyötyliikuntaa. Perheessämme työnjako on nimittäin edelleen selkeä – vaimo hoitaa vauvaa ja minä isompia. Niinpä itkut ja huudahtelut kolme ja puoli -vuotiaan huoneesta tarjoavat minulle pieniä breikkejä jatkuvaan nukkumiseen. “Iskä tässä, mikä hätänä?” on vakiokysymykseni keskimmäisen huoneeseen päästyäni. Myös tyttären vastaus on useimmilla kerroilla vakio: … Read more

Miksi lapsi valehtelee – kolmevuotias satutäti ihastuttaa ja vihastuttaa

Valehteleva aikuinen on tyhmä. Ja ärsyttävä. Valehteleva kolmevuotias sen sijaan voi olla sosiaalinen nero! Tai sitten tuleva autokauppias. Sosiaaliseen nerouteen, tai ainakin taidokkuuteen, viittaa se, että pieni tenava valehtelee miellyttääkseen. Hän osaa lukea tilannetta ja tajuaa, mikä olisi vanhemmalle mieliksi. Lastenpsykiatri Janna Rantalan mukaan näin on varsinkin, jos lapsi tietää asian olevan vanhemmalle tärkeä. Kun … Read more

Kahdenkeskinen aika on tärkeää – vaikka kyseessä ei olisikaan parisuhde

Vanhempien kahdenkeskinen aika on lähes poikkeuksetta asialistalla, kun puhutaan lapsiperheiden elämän tasapainosta. Ja tärkeäähän se onkin. Todella tärkeää! Harvemmin puhutaan siitä, kuinka tärkeää kahdenkeskinen aika on myös yksi lapsi + toinen vanhempi -duolle. Kun meillä oli vain kaksi perillistä, molemmat lapset saivat säännöllisesti molempien vanhempien jakamatonta huomiota. Se tuli jotenkin luonnostaan: tehkää te tänään jotain, … Read more

Lasiset juomapullot pitäisi kieltää lailla

Tänään se tapahtui. Ja sitten sattui. Tyttö loukkasi rantakalliolla kädellä tukea ottaessaan sormensa sammalen seassa vaanineeseen lasinsiruun. Kahteen sormeen viiltohaavat. Onneksi ei syvät ja onneksi siru ei mennyt ihon sisään. Vähän verta. Kosminen määrä kyyneleitä ja itkua. Haavoja desinfioidessani ja tytön leuan kärjestä tipahdelleita kyyneleitä katsellessa mieli oli melko synkkä. Melko lailla turha tapaturma – … Read more

Look mom – ei apurattaita (sis. oodin potkupyörälle)!

Kesä on alussa, mutta uskallan kirjoittaa, että yksi suven kohokohdista on koettu. Iltapäivä ja ilta olivat eilen hymyä, ylävitosia, liikutusta, elämän karamellia: tyttö oppi pyöräilemään omalla pyörällään ilman apurattaita! Kolme vuotta ja kolme kuukautta napanuoran katkaisemisen jälkeen pääsin nostamaan apurattaat varaston nurkkaan. Kuten ilmaisusta huomaa, olen uudesta taidosta yhtä kipinöissäni kuin tyttökin. Homma meni lähes … Read more

Sinä – kolmevuotiaamme

Tomera! Se kuvaa yksittäisenä sanana sinua parhaiten. Haluat ja osaat pukea itse. Välillä haluat hupsutella kiemurtelemalla paidan väärinpäin päälle. Silloin on turha ehdottaa kääntämistä. Tällaisessa tilanteessa “ei” on suustasi painokas kuin betonileka. Osaat syödä itse. Useimmiten myös haluat. Aamu- ja iltapuurot ovat säännön vahvistavia poikkeuksia. Et ole ollenkaan nirso. Pikemminkin päinvastoin. Myös ruoansulatuskanavan toisen pään … Read more